Ammattitaitoinen tiimimme tarjoaa yksilöllistä hoitoa ja hyvinvointipalveluja sinun tarpeidesi mukaan.

Tatjana
Koulutus Koulutettu hieroja, jalkojenhoidon AT, jalkaterapeutti AMK
Minusta Olen tehnyt hierontaterapeutin töitä vuodesta 2005, vuonna 2017 olen suorittanut myös hierojan näyttötutkinnon ja erikoistunut nivelten liikkuvuuden edistämiseen. Vuonna 2015 suoritin jalkojenhoidon ammattitutkinnon, sen myötä olen saanut valmiudet hoitaa mm diabeetikon jalkoja sekä tarjota apua haastavimpiin jalkaongelmiin (esim. paksuntuneet tai sisäänkasvaneet kynnet, kovettumat, känsät ja syylät sekä eräät jalkojen virheasennot). Marraskuussa 2024 valmistuin jalkaterapeutiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Koulutukseni aikana erikoistuin alaraajojen biomekaniikkaan, kiputilojen hoitoon ja terveysneuvontaan. Harjoittelujaksot antoivat käytännön kokemusta työskentelystä monipuolisissa terveydenhuollon ympäristöissä, kuten sairaalassa, terveyskeskuksessa ja yksityisellä klinikalla. Valmistumisen myötä olen laajentanut palveluvalikoimaani, ja nyt tarjoan myös yksilöllisten tukipohjallisten suunnittelua ja valmistusta. Tavoitteenani on tarjota asiakkaille kokonaisvaltaista ja tieteeseen perustuvaa hoitoa, joka tukee liikkumiskykyä ja hyvinvointia.
Tällä hetkellä opiskelen lymfaterapeutiksi ja minun pitäisi valmistua syyskuussa 2025. Näiden lisäksi käyn säännöllisesti lyhyissä täydentävissä koulutuksissa, mikä pitää sekä palvelutason että oman mielenkiintoni aiheeseen korkealla.

Linda
Koulutus Koulutettu hieroja, urheiluhieroja

Milla
Koulutus Koulutettu hieroja

Sariella

Ekaterina

Säde
Koulutus Jalkaterapeuttiopiskelija
Minusta Opiskelen parhaillani jalkaterapeutiksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja valmistumiseni on suunnitteilla vuoden 2025 lopulle. Palvelen asiakkaitani suurella sydämellä ja kehittyvän ammattitaitoni pohjalta. Opintojeni ohella otan vastaan asiakkaita noin 1–2 päivänä viikossa. Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä alaraajaongelmien ennaltaehkäisy ovat minulle erityisen tärkeitä. Tarjoan palveluissani muun muassa jalkojenhoitoa, alaraajahierontoja, kynnenoikaisuja, laitelymfahoitoja, pohjallistarpeen arviointia sekä jalkaterapeuttista alaraajatutkimusta erilaisten jalkapulmien kartoittamiseksi ja hoitamiseksi.

Hanna
Koulutus Hieroja

Irina

Minna (opintovapaalla)
Koulutus Koulutettu hieroja, fysioterapeuttiopiskelija
Hoitolamme on avoinna sopimuksen mukaan.
Nettiajanvaraus palvelee sinua 24 tuntia vuorokaudessa. Jos nettiajanvarauksesta ei löydy sopivaa aikaa, soita meille numeroon 040-140 33 44 (emme vastaa puhelimeen hoitojen aikana, mutta pyrimme soittamaan takaisin mahdollisimman pian).
Meillä käy maksuvälineenä käteinen, kortti, e-passi (hyvinvointi), smartum pay (hierontaetu) sekä edenred (hieronta).